Taidetta kansainvälisessä ympäristössä – yrittäjyys jatkuu osuuskunnassa

SummArtin taustalla ja alullepanevana tekijänä toiminut TuPa-hanke on aikataulun mukaisesti päättymässä, virallisesti vuoden 2014 viimeisenä päivänä. Viimeisen parin vuoden aikana hanke on edistänyt kansainvälisten Suomessa asuvien luovien alojen asiantuntijoiden verkostoitumista, kouluttanut yrittäjyyttä suomalaisessa taiteilijakentässä sekä perustanut osuuskunta SummArtin, jonka jäsenenä asiantuntijat vievät eteenpäin omaa taiteilijauraansa. Hankkeen päätöstä juhlittiin torstaina 6.11.

Taiteilijat Espanjasta, Kamerunista, Venäjältä ja Suomesta muuttivat tilaisuuden intiimiksi kokemuksesi, jossa yleisö pääsi tuntemaan vivahteita Flamencosta, klovneriasta, pienosäestyksestä, runoudesta sekä luovasta verkostoitumismallista. Tilaisuuden käytännön organisoijana toimi Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotantoa opiskeleva ryhmä.

Taiteilijoiden yrittäjyysura jatkuu päätösjuhlan jälkeen. Moni hankkeeseen osallistunut jatkaa hankkeen aikana perustetun osuuskunta SummArtin jäsenenä. SummArt yhdistää eri alojen kansainvälisiä kulttuuriammattilaisia sekä edistää jäsenien itsenäisten ja yhteisten tuotantojen esilletuloa.

 

Juhlan esiintyjät

Cinta Hermo – Flamenco-show

Pablo Alvarez – Marino Family Cabaret, klovneria

Sergei Sokolov – pianosäestys

Walter Fondo – runous

Pauliina Lappi – luova verkostoituminen

Illan puhujat

Terhi Dahlman – Tupa-hankkeen projektipäällikkö

Outi Korhonen – Monikulttuurisuusläänintaiteilija, Taike, Uusimaa

Rumpa Saha – taiteilija, Tupa-hankkeen osallistuja